Herättelyä

Se tapahtui jälleen. Hän oli onnistunut löytämään vastaavankaltaisen sielun - tai sieluttoman, miten ikinä asian halusikin ajatella. Noiden puoleensavetäminen oli alkanut tapahtua mitä luontevimmin ja tunnistaminen kävi kerta toisensa jälkeen helpommaksi.

Tällä kertaa kyse ei ollut kuitenkaan ihan mistä tahansa. Jokin oli kimmeltelevämpää kuin normaalisti, ja kerrankin potentiaali ja omistautuneisuus vastasivat sitä, mitä hän oli etsinyt.

Hän istui ja tuijotti modernin kirjeen valkoista kirjoituskenttää lamaantuneena. Näissä tilanteissa huomasi, että mundaani maailma oli levittänyt banaaliuttaan hänen suoniinsa liikaa viime aikoina. Hänen oli vaikeaa saada kosketusta siihen, mihin olisi pitänyt.

Osittain se kenties johtui siitä, että Varjo oli lähtenyt omille teilleen joksikin aikaa. Se oli tehnyt lyhyen paluun takaisin, mutta ei ollut enää asettunut aloilleen kuin aiemmin. Sen puutteessa Hän ymmärsi, mitä oli puuttunut viime aikoina. Vaikka Kirkkaus oli ollut hyvinkin paljon läsnä, tarvittaisiin Varjon apua, jotta hän voisi olla eheä kolminaisuus jälleen.

Siivoa alttarisi. Järjestä kirjasi. Lue. Muistele. Muista, kuka olet.

Ja hanki ne helvetin kynttilät.

Ebola

Hän käveli ostoskeskuksen läpi mietteissään ja silmäili niin valkeahipiäisiä kuin etnisiä vähemmistöjäkin. Pyörätuolissa istuva vanha, lihava nainen yski räkäistä ja rohisevaa yskäänsä kuvottavan karkeasti pärskyen. Teinitytöt kikattelivat supermarketin edessä, mutta muutoin ihmiset vaikuttivat väsyneiltä. Teoriassa se ostari oli riskiryhmää kansallisen rikkautensa vuoksi.

Ebola. Alkaa kuin flunssa. Kuumetta. Huonovointisuutta. Lopussa sisäistä ja ulkoista verenvuotoa. Niitä veripahkuroita. Vastenmielistä kouristelua, jolloin ympäriinsä lentävät eritteet tartuttavat erittäin helposti. Mielikuvissa lepramaiset näkymät sekoittuivat mässäilevään verimöykkyyn ja kellertäviin verisuoniin ja viininpunaisiin rakkuloihin. "Tauti voisi tulla Suomeen riskialueilta matkaavien mukana tai esimerkiksi perheensä luona vierailleiden maahamuuttajien kautta. Huono käsihygienia edesauttaa leviämistä." Niin. Se ostari sekä lähimetro eivät olleet mitään puhtauden perikuvia. Ensimmäistä kertaa vuosiin pieni hysteria värisytti normaalisti stabiilia sydäntä. Kaikkialla saattoi melkein nähdä mustaa hehkuvia bakteerijäänteitä tästä taudista, jonka kuolleisuusprosentti oli valitettavan korkea ja oireet oksettavan hirvittävät. Ebola. Se on varmaan kohta kaikilla. Hyi. Ebola.

"Ebola", sanoi yksi teinitytöistä yhtäkkiä.
"Täh?" kaverinsa kysyivät.
"Kaikilla täällä on kohta ebola."
"..."
"...."
"Mitä vittuu sä oikee selität?"
"Emmä tiä, en mitään..."
"Ei täällä oo mitää vitun ebolaa haha, mitä sä sekoilet!"
"Unoha... Tuu nyt jo, mennään sinne kauppaan."

Hän nielaisi. Tämä oli uutta.

Ensimmäinen rangaistus

Yksi.

Sen pystyi miltei visualisoimaan punahehkuisena välähdyksenä ja onomatopoeettisena tekstilisäyksenä sarjakuvamaiseen tapaan, kun sivallus läiskähti maidonvalkeaa ihoa vasten. Osuma tuntui ensimmäisenä keuhkoissa, jotka vetivät itsensä nopeasti nykäisten puolitäyteen ilmaa niin, että maalattujen huulten välistä kuului tuskaisa hengähdys. Itse kipu tuli sekunnin murto-osan jäljessä ja tuntui siltä kuin isketyn kohdan ihosolukko olisi palanut irti toisistaan nopeasti. Sitä mukaa, kun ihon pinta kohosi ja muuttui helakanpunaiseksi, kipu jäi suloiseksi poltteluksi.

"Älä anna minun häiritä. Kirjoita vain."

Ääni oli rauhallinen ja siinä oli teennäiseksi tarkoitettu opastava sävy, joka peitti alatekstinä olevan uhan siitä, että pahempaa seuraisi, mikäli Hän ei tottelisi. Jännittyneet kädet - ainoat vapaat raajat rahiin konttausasentoon sidotussa vartalossa - rentoutuivat sen verran, että kurottivat kohti paperia ja kapinallisen hitaasti kirjoittivat toivotun sanan, oikein. Hän oli siinä siksi, että oli huomautuksesta huolimatta kirjoittanut sen muodossa, joka ei ollut opettajalle suotuisa.

Kaksi.

Inahdus oli kovempi ja ilmanvedon oheen tuli vatsalihasten jännitys. Iho ei ollut vielä puutunut, vaan helotti herkkyyttään. Hän kommentoi tilannetta jotenkin kuin muka keventääkseen. Mestari ei vastannut, eikä Hän voinut nähdä ilmettä opettajansa kasvoilla. Ainoastaan kuvitella. Oliko se raukean vakava vai hymyilikö maestro? Kenties ihan pieni hyppysellinen ylimielisyyttä? Oikeutettua sellaista. Hän ei kohottanut katsetta paperista edessään nähdäkseen, olisiko voinut peilata ilmeen jostain.

Kolme.

Se tuntui jo ja sai silmät puristumaan kiinni. Fuck. Shit.

"Jos saan pyytää toiselle pakaralle..." Hän mumisi nöyrtyen ja poti suunnatonta ärtymystä joutuessaan tekemään niin. Jokseenkin kömpelösti se alistuminen koetettiin kätkeä peräti nasevan ja ylpeän äänensävyn taakse. Mestari huokaisi raskaasti, ja Hän saattoi kuvitella silmien muljautuksen yläpuolellaan.

Neljä.

Armahduksen johdosta isku riipaisi nyt toiselle puolelle. Se tuntui yhtä paljon kuin ensimmäinen ja sai päässä aikaan ymmärryksen siitä, miten opettajansa armoilla olikaan. Siistissä nipussa siinä hän ei olisi päässyt minnekään, vaikka olisi yrittänyt.

"Montako vielä..?", Hän kysyi takahampaat pureutuen yhteen, mutta keppostelijan hymy ei kadonnut tuskahikeä kirvottavilta kasvoilta. Kapinallinen ei näyttäisi tuskaansa milliäkään enempää kuin oli pakko. Jukuripää. Se hän oli.

"Kuusi." Toteamus oli jälleen rauhallinen.

Viidennen iskun kohdalla keho alkoi jo puuduttaa itseään, muokaten kirvelystä täyteläisempää. Jos lämmin kinuskikastike kielellä olisi voinut sattua, olisi kipu ollut varmaankin jotakin sellaista. Samettista, makeaa, polttavaa. Kynä täytti paperin kohtia vauhdikkaammin kuin iskuja tuli. Kymmenen iskua, kymmenen oikeinkirjoitettua sanaa. Kookas käsi kokeili ihon turvotusta ja silitti sitä tunnustelevasti.

"Tämä ei tule jättämään pysyviä jälkiä. ...Mutta haluan sinun ymmärtävän, että tämä on vain pieni esimerkki siitä, mitä rangaistuksesi voivat olla. Tällä kertaa pääset vähällä. Seuraavalla kerralla saattaa tapahtua jotakin huomattavasti epämiellyttävämpää."

"Kuten mitä?"

Parin virkkeen mittainen tauko palautti oppilaan röyhkeyden ja hän oli jo miltei unohtanut iskujen tuntuvuuden. Mestari huokaisi ja sivalsi.

Kuusi, seitsemän.

Hän ehti sillä aikaa kirjoittaa miltei kaikki sanat. Huomaisikohan arvon maestro, jos hän ujuttaisi sinne kaksi väärinkirjoitettua versiota? Hän otti riskin ja kirjoitti seitsemännen ja kymmenennen sanan väärin.

Kahdeksan. Lantio teki yllättävän liikahduksen. Mestari kokeili jälleen kumpaakin punaiseksi piestyä pakaraa ja ruokki oppilaansa kiintymystä luoden hellyydelle valtavan voiman, nyt kun sitä oli saatavilla sadismin rinnalla.

"Kaksi vielä", ääni kertoi varmasti, mutta se ei ollut uhkaava, vaan sävy kallistui neutraalista huolehtivan puolelle aivan millin verran - tai näin Hän sen tulkitsi. Kenties se olento niputettuna oli tarpeeksi soma aiheuttaakseen empatiaa - vai...?

Yhdeksän, kymmenen.

"No niin", opettaja totesi. "Katsotaanpa, oletko ---" Tarkka silmä huomasi välittömästi sanojen viidakkoon kätketyt virheelliset yksilöt. "Aijaijai... Voi ei." Kieli naksautteli toruvasti. "Yksi ylimääräinen jokaisesta väärästä sanasta", Mestari tokaisi.

Yksitoista, kaksitoista - kumpikin omalle pakaralleen. Mutta sitten se oli ohi. "Kiitos, Mestari. Lupaan totella tulevaisuudessa." Pieni hymynvire säilyi yhä, tuoden alkukesälapsen luonteen raikkauden auraansa, jota tulimerkki puolestaan veti keuhkoihinsa hänestä kuin inspiraation taianomaisella hehkulla itsensä ruokkiva vaihdokas. Hän huokaisi helpotuksesta ja pyyhkäisi hikeä otsaltaan jättäen kynän ja paperin maahan odottaen, että opettaja laskisi hänet irti. Mutta Mestari aprikoi ja jäi pohdiskellen katsomaan oppilastaan. Pohtiva hyminä karkeutui maskuliinisuudessaankin kiehtovan pehmeästi loppua kohden.


"Toisaalta. Miksipä ei."

Henkäys sai melodian, kun törmäävä paino sai rahin hievahtaman kerta toisensa jälkeen. Pitsisen kankaan tuntu pohkeita vasten oli ilmaa.

Taikametsän sammakot

Hän koki erikoista pelkoa sinä iltana. Varmuutta siitä, kuinka aiheellinen pelko olisi ihan oikeasti, ei juurikaan ollut. Ainoa asia, joka oli varmaa oli se, että jollakin tasolla se oli hyvinkin aiheellista.

Ilta alkoi hämärtyä. Hän kosketti satiinilakanoitaan, joissa edellisen yön huuma tuoksui miellyttävän makeana. Silmissä välähti ohilipuva kosketus lantion kaarelle. Sellainen, joka maanitteli. Hyviä muistoja. Muttei mitään sen enempää. Se, pahastuivatko kuolevaiset jumalten kanssakäynnistä oli toissijainen pelko. Ensisijainen pelko oli jotakin paljon suurempaa ja samalla typerämpää. Mutta, muistikuvat romanttisen melankolisesta hiljaisuudesta, samaan tahtiin kulkevasta hengityksestä ja sanojen unohtamisesta kehojen kielen tieltä rauhoittivat.

Sade oli ropissut koko päivät. Hän ei ollut varma, mitä vasten se ropisi, sillä pisaroita ei näkynyt ikkunalasissa. Kanelisuitsuke kiemurteli savuna ilmaan, kun hän päätti jättää teknomagian välineet tällä kertaa kotikoloonsa. Koko rappu nukkui, kun Hän hiipi ulkoilmaan ja otti kasvoilleen vastaan viileät pisarat.

Vaahteran alle pysähtyessään hän ummisti silmänsä ja vajosi, vajosi, vajosi... Sisäinen pimeys oli turvallinen paikka tulla nielaistuksi. Jokainen ajatus keskitettiin poistamaan pelon syy. Hän rukoili Inannaa, Isthtaria ja Isistä, mutta myrskyisän ilman saattelemana pyysi apua myös Ukolta. Syytä ei ole. Se ei ole olemassa. Energia lähti eteenpäin, vaelsi mutkien kautta, kohdistui jonnekin muualle. Se räjähti jossain päin solukkoon, vuorasi niitä, suojasi ja vahvisti. Se oli suuri siunaus häneltä, miltei lahja jollekulle.

Avatessaan silmänsä hän huomasi ohikulkijan, joka katsoi pelokkaasti ja lipui sateenvarjoineen muualle. Ajatella. Kaikki mitä Hän oli tehnyt oli vain seissyt paikallaan vaahteran alla silmät kiinni. Silti jokin oli niin kovin hämmentävää. Eihän kukaan nyt voi seistä silmät kiinni. Sehän nyt voisi tarkoittaa vaikka murhaajaa tai jotain.

Jokin tuntui voimakkaana, puoleensavetävänä. Hän poikkesi reitiltään ja siirtyi kohti tuntematonta. Yllättäen polun yli kulki omituinen kivien linja, joka rajasi sen täysin. Hän astui linjan ylitse ja wham. Maailma ei ollut enää sama. Lehtiä vasten rummutteleva sade viesti puiden kera, kertoi suunnasta ja antoi myös varoituksia. Tuonne ei kannata mennä. Mene tuonne mieluummin. Hän ohitti aidatun lammikon ja katseli hetken pisaroiden piirtämiä laajenevia ympyröitä veden pinnalla. Jalat kantoivat ja halusivat juosta virkistyksenkaipuusta. Ja Hän juoksi. Syvemmälle metsään upoten sen uumeniin. Samalla hän pyysi, varmisti, mielessään rukoili. Ja pahoitteli, että näin häiritsi maallisilla asioilla universumia. Yhtäkkiä jokin pieni hyppi jalkojen juuresta. Hän pysähtyi lähes kompuroiden ja palasi taaksepäin.

Sammakko. Pieni, ruskea, mustasilmäinen sammakko. Se tapitti kurkku nutkuttaen aloillaan kuin olisi jäänyt odottamaan, että sen luokse tultiin. Hiljaisuuden jälkeen Hän kysyi, oliko arvon sammakko kenties hetkeen liittyvä voimaeläin. Sammakko vastasi myöntävästi. "Sinun pitäisi palata. Neoshamaani tarvitsee tukeasi." "Mutta minä haluaisin jatkaa eteenpäin." Sammakko oli hiljaa, ja sen olisi miltei voinut nähdä siristävän silmiään moisesta kyseenalaistuksesta. Kuitenkin eläin hyväksyi kapinallisen sielun ja hetken mielten vääntämisen jälkeen totesi: "Mene sitten. Mutta tiedät, koska kääntyä takaisin."

Hän jatkoi matkaansa, muttei päässyt muutamaa minuuttia pitemmälle, kun tien yli kaatunut puu esti hänen kulkunsa. Se jos jokin oli merkki siitä, että pitäisi palata.

Matkalla hän näki samanlaisen konnan, mutta se oli paljon suurempi. Hän ei keskustellut sen kanssa - se ei tuntunut halukkaalta.

Hän palasi hiljalleen takaisin, ylitti kivirajan ja poistui toisesta maailmasta. Hän pyysi kiihkeästi ripeää merkkiä siitä, että asiat olisivat hyvin.

Seuraavana aamuna hän sai viestin:

"Lääkärini ilmoitti, että olen terve!"

Hän hymyili, kiitti mielessään ja loi silmäyksen kohti alttariaan. Se tulisi puhdistaa piakkoin. Sille olisi varmasti käyttöä. Samoin hänen grimoirinsa tulisi pyyhkiä pölystä ja valmistella muistiinpanoille.

...Mestari oli tulossa kaupunkiin.

"Näin unta *kirjoittajasta* joka oli muuttanut tänne meidän pikkuruiseen kylään ja meidän naapuriimme. Olihan se iso uutinen ja kiva juttu, kunnes aloin huomaamaan ettei tämä pieni kylä välttämättä ole oikein kovin hyvä juttu *kirjoittaja*n henkiselle terveydelle.. Ensin kyläläiset alkoivat kysellä minulta miksi naapurimme on koristellut pihansa puut kuin pääsiäisenä virpomisvitsat, värikkäillä höyhenillä yms koristeilla... Selittelin että *kirjoittaja* on hieman taiteilija luonne, että se kuuluu sen luontoon ja piha on pakko olla komea koska *kirjoittaja*lla on todellakin taiteellista silmää... Itsekin kyllä hieman ihmettelin moista mutta ajattelin että*kirjoittaja*lla on varmasti jokin pointti tässä.

Seuraavana päivänä kyläläiset alkoivat kysellä että mikä siinä on ideana että uusi naapurimme on laittanut pihan oksille nyt myös täytettyjä korppeja ympäriinsä. Ihmettelin asiaa, mutta kerroin että *kirjoittaja* on myöskin lintuihmisiä niin kuin itsekin, kuitenkin mielessäni oli että nyt pitää hieman keskustella *kirjoittaja*n kanssa että mistä nyt tuulee. Kolmantena päivänä kyläläiset kyselivät minulta että onko normaalia että *kirjoittaja* yrittää saada taloaan lentämään kiinnittämällä siihen parven neitokakaduita jaloistaan.. Tämän kuultuani kiirehdin *kirjoittaja*n talolle ja pyysin häntä palaamaan isoon kaupunkiin ja kääntymään yhdistyksemme puoleen papukaijojen lemmikkinä pidosta, että meidän väki kyllä auttaa Voin sanoa että oli hieman erikoinen uni, mut unet on kyl parhaita kun ne on jotain aivan utopista sekavuutta.. Mut joo tervetuloo *kirjoittaja* meille kylään, asumaan et saa jäädä."

Kolme päivää.

Värikkäät höyhenet
Täytetyt korpit
Neitokakadut, jaloistaan sidotut
 -> Linnut
 

Only this moment

Kohtaamiset. Ne ovat aina olleet kiehtovia.

"Mihin sä uskot?"

Laaja kysymys, joka herättää poikkeuksetta hymyn.

Kahden ihmisen välinen kontakti.

Only this moment (Holds us together)
Close to perfection (Nothing is out there)
No one to guide us (Lost in the senses)
Deep down inside I know our love will die

Only this moment (Holds us together)
Lost in confusion (Feelings are out there)
Scared of devotion(Doubting intentions)
Deep down inside I know our love will die 

Puno verkkosi vain, jos voit koristella sen pienin kimmeltävin mustin jalokivin.

"Vain, jotta muistuttaisin itseäni inhimillisistä asioista", Hän lausahti.

Ulkoisesti: 
- Ole ihastuttava.
- Hymyile!
- Katso silmiin.
- Älä saa toista tuntemaan oloaan tyhmäksi.
- Ole suora ja tarvittavaan pisteeseen asti rehellinen. Suora ei ole yhtäkuin töykeä.
- Ole ystävällinen.
- Ole kärsivällinen.
- Pyri hyvään.
- Anna sivelyitä.
- Älä sano pahaa sanaa, ellei sille ole selkeä peruste, johon muutkin voivat yhtyä. Sinulla on parempiakin keinoja saattaa toinen haluamasi kohtalon alle.
- Toimi toista kohtaan siten kuin tiedät, että itseäsi miellyttäisi.
- Toisaalta, tullessasi törkeästi väärinkohdelluksi, on sinun pakko iskeä takaisin.

Sinua tallotaan vain, jos annat itsesi tulla tallotuksi.

Sisäisesti:
- Toteuta kaikki yllä oleva, vaikka siltä ei tuntuisikaan.
- Tee mitä tahdot, kunhan kannat vastuun.
- Vain erittäin hyvästä syystä voit menettää malttisi ulkoisesti.
- Kun tunnet ylpeyttä, tee se raikkaasti. Muutoin sinut leimataan ylimieliseksi.
- Nauti vilpittömistä hetkistä
- Nauti niistä vilpillisistä hetkistä, joista koet nautinnon oikeutetuksi.
- Puno verkkosi vain, jos voit koristella sen pienin kimmeltävin mustin jalokivin.
- Kun koet ihailua, säihky valkokimalteista hehkua.
- Kun sinua vastaan hyökätään, kätkeydy hopeamuurin taakse.
- Vaikket sanoisi pahaa sanaa, sinun on lupa olla pitämättä ihmisistä.
- Oveluus ei ole vääryyttä.
- Kun sinusta tuntuu pahalta jokin, mitä sinulle on sanottu, hengitä ja käy istumaan. Pohdi asiaa ja samaistu. Päätä, saavutatko vastauksellasi mitään. Jos et, unohda. Jos saavutat, muotoile vastauksesi ulkoisia periaatteita noudattamalla. Mitä teetkin, muista kuka olet. Sinä olet Hän. Sinulla on voimia, joita vastuksellasi ei ole. Käytä niitä voimia kuitenkin harkiten. Jos kierrätät energiaa, muista ohjailla se oikeita väyliä pitkin. Ajatus voi vahingoittaa kohdettasi, vaikket sanoisi asiaa ääneen.

Muista, että mikään ei ole totta. Se, miten näet maailman, on vain oma näkemyksesi. Puu näkee maailman täysin toisin kuin sinä. Mikrobi näkee sen vielä poikkeavammin. Ihminen, jolla on erilaiset kokemukset taustallaan, reagoi eri asioihin eri tavalla. Totuus ja todellisuus ovat subjektiivisia käsitteitä. On tilanteita, joissa kaksi ihmistä eivät voi saada hyvää samaan aikaan. Voit tällöin päättää, annatko hyvän toiselle vai itsellesi - mutta muista, että olet oman tulevaisuutesi muokkaaja.

Sinä päätät, mikä on totta. Jos todellisuus ei miellytä, muokkaa sitä.