Hän koki erikoista pelkoa sinä iltana. Varmuutta siitä, kuinka aiheellinen pelko olisi ihan oikeasti, ei juurikaan ollut. Ainoa asia, joka oli varmaa oli se, että jollakin tasolla se oli hyvinkin aiheellista.
Ilta alkoi hämärtyä. Hän kosketti satiinilakanoitaan, joissa edellisen yön huuma tuoksui miellyttävän makeana. Silmissä välähti ohilipuva kosketus lantion kaarelle. Sellainen, joka maanitteli. Hyviä muistoja. Muttei mitään sen enempää. Se, pahastuivatko kuolevaiset jumalten kanssakäynnistä oli toissijainen pelko. Ensisijainen pelko oli jotakin paljon suurempaa ja samalla typerämpää. Mutta, muistikuvat romanttisen melankolisesta hiljaisuudesta, samaan tahtiin kulkevasta hengityksestä ja sanojen unohtamisesta kehojen kielen tieltä rauhoittivat.
Sade oli ropissut koko päivät. Hän ei ollut varma, mitä vasten se ropisi, sillä pisaroita ei näkynyt ikkunalasissa. Kanelisuitsuke kiemurteli savuna ilmaan, kun hän päätti jättää teknomagian välineet tällä kertaa kotikoloonsa. Koko rappu nukkui, kun Hän hiipi ulkoilmaan ja otti kasvoilleen vastaan viileät pisarat.
Vaahteran alle pysähtyessään hän ummisti silmänsä ja vajosi, vajosi, vajosi... Sisäinen pimeys oli turvallinen paikka tulla nielaistuksi. Jokainen ajatus keskitettiin poistamaan pelon syy. Hän rukoili Inannaa, Isthtaria ja Isistä, mutta myrskyisän ilman saattelemana pyysi apua myös Ukolta. Syytä ei ole. Se ei ole olemassa. Energia lähti eteenpäin, vaelsi mutkien kautta, kohdistui jonnekin muualle. Se räjähti jossain päin solukkoon, vuorasi niitä, suojasi ja vahvisti. Se oli suuri siunaus häneltä, miltei lahja jollekulle.
Avatessaan silmänsä hän huomasi ohikulkijan, joka katsoi pelokkaasti ja lipui sateenvarjoineen muualle. Ajatella. Kaikki mitä Hän oli tehnyt oli vain seissyt paikallaan vaahteran alla silmät kiinni. Silti jokin oli niin kovin hämmentävää. Eihän kukaan nyt voi seistä silmät kiinni. Sehän nyt voisi tarkoittaa vaikka murhaajaa tai jotain.
Jokin tuntui voimakkaana, puoleensavetävänä. Hän poikkesi reitiltään ja siirtyi kohti tuntematonta. Yllättäen polun yli kulki omituinen kivien linja, joka rajasi sen täysin. Hän astui linjan ylitse ja wham. Maailma ei ollut enää sama. Lehtiä vasten rummutteleva sade viesti puiden kera, kertoi suunnasta ja antoi myös varoituksia. Tuonne ei kannata mennä. Mene tuonne mieluummin. Hän ohitti aidatun lammikon ja katseli hetken pisaroiden piirtämiä laajenevia ympyröitä veden pinnalla. Jalat kantoivat ja halusivat juosta virkistyksenkaipuusta. Ja Hän juoksi. Syvemmälle metsään upoten sen uumeniin. Samalla hän pyysi, varmisti, mielessään rukoili. Ja pahoitteli, että näin häiritsi maallisilla asioilla universumia. Yhtäkkiä jokin pieni hyppi jalkojen juuresta. Hän pysähtyi lähes kompuroiden ja palasi taaksepäin.
Sammakko. Pieni, ruskea, mustasilmäinen sammakko. Se tapitti kurkku nutkuttaen aloillaan kuin olisi jäänyt odottamaan, että sen luokse tultiin. Hiljaisuuden jälkeen Hän kysyi, oliko arvon sammakko kenties hetkeen liittyvä voimaeläin. Sammakko vastasi myöntävästi. "Sinun pitäisi palata. Neoshamaani tarvitsee tukeasi." "Mutta minä haluaisin jatkaa eteenpäin." Sammakko oli hiljaa, ja sen olisi miltei voinut nähdä siristävän silmiään moisesta kyseenalaistuksesta. Kuitenkin eläin hyväksyi kapinallisen sielun ja hetken mielten vääntämisen jälkeen totesi: "Mene sitten. Mutta tiedät, koska kääntyä takaisin."
Hän jatkoi matkaansa, muttei päässyt muutamaa minuuttia pitemmälle, kun tien yli kaatunut puu esti hänen kulkunsa. Se jos jokin oli merkki siitä, että pitäisi palata.
Matkalla hän näki samanlaisen konnan, mutta se oli paljon suurempi. Hän ei keskustellut sen kanssa - se ei tuntunut halukkaalta.
Hän palasi hiljalleen takaisin, ylitti kivirajan ja poistui toisesta maailmasta. Hän pyysi kiihkeästi ripeää merkkiä siitä, että asiat olisivat hyvin.
Seuraavana aamuna hän sai viestin:
"Lääkärini ilmoitti, että olen terve!"
Hän hymyili, kiitti mielessään ja loi silmäyksen kohti alttariaan. Se tulisi puhdistaa piakkoin. Sille olisi varmasti käyttöä. Samoin hänen grimoirinsa tulisi pyyhkiä pölystä ja valmistella muistiinpanoille.
...Mestari oli tulossa kaupunkiin.
