maanantai 8. heinäkuuta 2013

Ilmattaren laulu

Lihakset työpäivän jäljiltä väsyneinä Hän istahti sohvalle, vieden asennon pitemmälle niin, että osittain makasi. Pehmeäliikkeisesti ristiin asettuvien nilkkojen asennossa oli jotakin miellyttävän feminiinistä, kun jalkapöydät kaareutuivat jyrkästi ojennetussa asennossa. Aika levähtää.

Aiemmin esitetyt toiveet olivat käyneet toteen paremmin kuin hyvin, mutta kaikki ei olisi vielä ohi. Joskus tuntuikin siltä, että Hänen rehellisyytensä vielä jonakin päivänä koituisi kohtaloksi. Mutta kun kerta oltiin kaidalla tiellä oltu, jatkettiin sen kulkeminen loppuun asti. Nyt oli paljon kiinni enää siitä, osaisiko hän puhua oikein ja vakuuttaa oikeat tahot näiden omista pykälistään. Uudet asiat ovat ihmiselle pelottavia, Hän mietti ja kosketti rintakehällään lepäävää medaljongia.

Medaljongi oli yksi hänen tärkeimmistä koruistaan. Hänen Pikkuveljensä oli muinoin lahjoittanut resurssit sen hankkimiseen. Mene ja hanki jotakin, mikä muistuttaa minusta. Jotakin, mikä on tärkeää. Hän oli hankkinut sen korun. Kannessa kaksi lintua suutelivat toisiaan kukkivien oksistojen lomassa. Nyt korun sisällä oli kolme nimeä, vuorattuna mauste- ja pujoöljyllä. Yksi nimistä salli kaunopuheisuuden, toinen huolehti maagisista minioneista, kolmas tunsi lintujen kielen salat.

Miksi näin? Koska feeniks oli saatava turvallisesti pyhättöönsä. Siihen tarvittiin apua. Ja kun turva olisi saavutettu, ei feeniksille sentään ihan mitä tahansa kieltä voitu puhua. Tulilintu puhui tulilintujen kieltä ja se, joka moisen onnistuisi saamaan rinnalleen, oli vastuussa opettelemaan tämän eksotiikan ja omaksumaan sen sydämeensä.

Joka tapauksessa, lisää rohkaisua tarvittiin. Toisinaan hän tiedosti täysin sen psykologian, joka kaaoksen menetelmien takana vaikutti. Toisinaan kuitenkin magian tunsi selkeänä sähköisenä virtana jokaisessa solussa. Parhaiten onnistumisen ymmärsi silloin, kun jotakin tapahtui. Kuten hetki sitten Hänen asettaessaan öljyllä voidellut nimipaperit korusydämeen. Kun ajatukset muodostivat säröjä todellisuuteen ja ohjailivat sitä voimistaen oikeaan suuntaan, alkoi ulkona tapahtua, ja tyyni ilma kääntyi. Se työntyi raollaan olevasta ikkunasta, ilmattaren ujeltaessa aavemaista lauluaan kuin taustamusiikiksi rituaalille. Epäloogisuudessaan looginen vaikerrus täytti tajunnan ja voimisti. Tuuli olisi siis mukana, hänen taustanaan ja turvanaan. Kiitos siitä.

Televisio mainosti vastustamattomia hiuksia, ja Hän imi suitsukkeiden jälkituoksun keuhkoihinsa. Aistit yhä osittain toisella puolella, nuori todellisuuden muokkaaja tuijotti raukeana ruutua. Itseluottamus tarvitsisi kohennusta tässä asiassa, sillä ainakin toistaiseksi - vaikka onnistumisen tuntisi luissaan - Hän tulisi värisemään jäytävässä epävarmuuden pelossaan aina siihen asti, kunnes selviäisi, että feeniks voitaisiin turvallisesti luovuttaa hänelle.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti